BOBBY "BLUE" BLAND: Two Steps From The Blues

Blues-levyjä kuukauden kehuissamme ei ole tainnut juurikaan olla. Ville kirjoitteli Lännen Jukasta joskus, mutta sen lähemmäs populaarimusiikin juuria emme ole tainneet aiemmin palstalla päästä. Olen takuulla epäluotettavin bluesin tuntija meidän kaupaltamme, mutta tämä Two Steps From The Blues -levy on tehnyt minuun niin syvän vaikutuksen, että koetan siirtää siitä palasen teillekin. Kai tähän laskevan maailmantalouden, pilaantuvan ilmaston ja jatkuvien surullisten uutisten aikaan sopii parhaiten juuri maissipelloilla kurjuudesta, mutta toivosta syntynyt blues.

Tutustuin Bobby "Blue" Blandiin soul-innotukseni kautta. Blandin syvä samettinen ääni ja sen moni-ilmeinen käyttö on jotain erikoista ja samalla ylittämätöntä. Ja vaikka Bobby on kiistaton kingi levyllä, ei voi pahaa sanoa muistakaan, sillä hiukan keskittymällä löytää säestäjäjoukosta samaa paloa. Two Steps From The Blues -levy sisältää enimmäkseen hyvin tunteellista ja sielukasta tavaraa, mutta myös joitakin yksittäisiä menevämpiä raitoja, kuten esimerkiksi Don't Cry No More ja I Don't Want No Woman. Minuun reikää poraavat erityisesti alakuloiset soul-pitoiset kappaleet, kuten nimibiisi Two Steps From The Blues sekä I'm Not Ashamed, Little Boy Blue ja suositusraitani St. James Infimary. Kylläpä on joskus (tämän kohdalla vuonna 1960) musiikki ollut tunnelmaltaan taianomaista. Kuinka tämä nykyinen steriili studiosoundi häviääkään kuuntelukestävyydessään menneiden vuosikymmenten äänelle! Kultaako aika muistojen lisäksi äänensävyt, tunnelmat ja musiikkityylit, vai mikä on syynä, että tällaisten kuuntelutuokioiden jälkeen on työlästä laittaa mitään modernia pyörittimeen? Ensin on ainakin käytävä ulkona, katsottava pätkä tosi-TV:ta ja luettava päivän lehti.

Omistaessani tämän blues-helmen, tunnen olevani rikas. Ei tämä tosin köyhdytä muitakaan kuin viikkorahan verran.

-Kimmo

10,90 € (CD)