Otsikko: Kuukauden levy

THE CLASH: London Calling

Kuukauden levyt:

Vuosi 2012
Vuosi 2011
Vuosi 2010
Vuosi 2009
Vuosi 2008
Vuosi 2007
Vuosi 2006
Vuosi 2005
Vuosi 2004
Vuosi 2003
Vuosi 2002

Vuosi 2001
  Lokakuu 2001
  Marraskuu 2001
   Joulukuu 2001

THE CLASH: London Calling

Olen kuunnellut tätä levyä jo 20 vuotta, ja vielä rapiat päälle. En ole kyllästynyt, ei sinne päinkään. Katson siis pystyväni väittämään, että kyseessä on yksi rock-musiikin levytetyistä huippuhetkistä. London Calling on alkujaan julkaistu formaatissa 2-LP. Digitaaliajan muodossa kaikki tämä ihanuus mahtuu toki yhdelle 5 tuuman muovilastulle, mutta harvasta yli tunnin mittaisesta levystä voi sanoa sen olevan yhtä juhlaa alusta loppuun. Tätä on reggae-rytmejä hyvästi hyväkseen käyttävä punk/new wave -yhtye Clash tällä jo klassikoksi muodostuneella albumillaan. Klassikoksi voinee luonnehtia myös levyn kantta. Siinä on Elviksen ensialbumista pöllitty pinkki/vihreä pysty/vaaka-teksti mustavalkoisen rock-action -kuvan päällä. London Calling -albumin julkisivun ovat ikuistaneet omien hienojen pitkäsoittojensa kansiin ainakin Weeping Willows ja Ozomatli. Levylle valitut coverit Brand New Cadillac, Revolution Rock ja suursuosikkini Wrong 'Em Boyo istuvat bändin oman tuotannon joukkoon saumattomasti, siis mitenkään erottumatta. Mitäpä tätä enempiä kehumaan, tämä on paras.

-Kimmo

10,90 € (CD)

  London's Burning! - The Clash Music Resource

Äänilevyjen erikoisliike Levy-Eskot - Kauppakatu 27, 80100 Joensuu, puh. (013) 228 292, 0400 960 910

Sitefactory Oy