|
Kuukauden levyt:
Vuosi 2009
Vuosi 2003 |
WHO: My Generation (Deluxe-edition)Tällä kertaa kuukauden levynä on alunperin vuonna 1965 tehty ja nyt uudessa tyylikkäässä kuosissa julkaistu klassikko. Tuplapaketti sisältää alkuperäisen My Generation-levyn lisättynä kolmella bonuskappaleella, sekä toisen levyllisen laadukasta, samoissa äänityssessioissa tehtyjä kappaleita ja versioita. Tässä tapauksessa bonuslevylle ei ole väkisin tumpattu ns. täytetavaraa, vaan kyse on oikeasti hyvästä ja mielenkiintoisesta musiikista. Who oli, aina 70-luvun alkupuolelle saakka, saumattomasti toimiva, neljän erityisen lahjakkaan englantilaisen muusikkopersoonan muodostama dynaaminen retkue. Pete Townshend oli aikansa innovatiivisimpia kitaristeja, jonka soundille ja tyylille on jatkossa riittänyt seuraajia. Keith Moon oli muuten vaan hulluhko tyyppi, mutta rumpalina Townshedille ainoa oikea. Roger Dalterey kykenee sukkuloimaan tyylikkäästi r&b-rytistyksistä myöhempien aikojen herkkiin rock-oopperoihin ja basistina John Entwistle pitää homman kasassa vankalla työskentelyllään. Mitäpä sitä muutakaan sanomaan, homma toimii kuin hyvin rasvattu kone. -Tapani 29,90 € (2CD), 24,90 € (2LP) |

