|
Kuukauden levyt:
Vuosi 2012
Vuosi 2003 |
OFFICE BUILDING: The Sun Hit The WaterKolmanteen pitkäsoittoonsa ehtinyt Office Building lunastaa niitä isoja odotuksia, joita olen tämän orkesterin kohdalle pinonnut. En yhtyeen edellisistäkään pitkäsoitoista pysty sanomaan mitään pahaa, mutta silti The Sun Hit The Water tuntuu painivan aivan eri sarjassa. Bändillä on selkeä focus, kappalemateriaali erinomaista ja kaikesta paistaa läpi omaan tekemiseensä luottaminen. Yhtyeen keulahahmon Janne Laurilan sanoituksia ja tulkintaa voisi pitää jopa ällöromanttisina, mutta ulosanti pysyy uskottavana välttäen ilmeisimmät sudenkuopat. Levyn avaava Flies Around The Fire rullaa rokkaavasti eteenpäin, Crystal Clearin kertosäe jää soimaan tehokkaasti päähän ja yllättävimpänä vetona All Unwinds sisältää vihaisena räyhäävän Laurilan. Rauhallisempaa antia edustavista kappaleista erityisesti levyn päättävä The Right To Dream on kertakaikkisen upea. Kovin harvassa ovat ne levyt, joilta en keskinkertaista kappaletta pysty osoittamaan. Sun Hit The Water on yksi niistä. On hienoa, että näinä hektisinä aikoina tehdään yhä musiikkia jonka maailmassa ei ole kiire minnekään. -Tommi 18,90 € (CD) |

