|
Kuukauden levyt:
Vuosi 2009
Vuosi 2006 |
LAURI PORRA: Lauri PorraVuoden 2005 lopulla Lauri Porra sai valmiiksi ensimmäisen soololevynsä. Porrahan on ollut basson varressa usean ja toisiinsa verrattuna hyvin erilaisten artistien ja yhtyeiden levyillä. Tälläkin soololla musiikki soljuu jazzin, progen, Sibeliuksen Valse Tristen ja avant garden kautta äänekkäämpään adrenaliinirutistukseen. Artistikaartikin koostuu varsin arvostetuista nuorista musiikintekijöistä, tunnetuimpina mm. Emma Salokoski ja Timo Kämäräinen. Pääosassa levyllä kuitenkin on basso, jota Porra käsittelee tyylikkäästi läpi koko levyn. Pitkistä tylsistä sooloista ei kuulijan tarvitse kärsiä, kertaakaan ei luiskahdeta myöskään tahattoman huumorin puolelle. Kappalemateriaalin tyylillinen erilaisuuskin kääntyy tällä kertaa omaksi edukseen useamman kuuntelukerran jälkeen, luvaten tälle taideteokselle pitkää ikää ja paikkaa suomalaisessa musiikkihistoriassa. -Tapani 19,90 € (CD) |

