|
Kuukauden levyt:
Vuosi 2010
Vuosi 2006 |
EERO KOIVISTOINEN: Odysseus ja For ChildrenVuoden viimeisiä kuukauden levyjä onkin tällä kertaa kaksi. Tähän on syynä se, että nämä kaksi mestariteosta saivat vihdoinkin ensijulkaisunsa cd-formaatissa. Alunperinhän Otava julkaisi vinyylit samana vuonna 1970. Varmaan aika harva nuoremman polven jatsin harrastajista on levyjä kuullut, harvinaisia ja kalliita kun ovat. Vuonna 1968 Koivistoinen julkaisi levyn nimeltä Valtakunta, joka on myös loistava teos omalla omituisella sarallaan, mutta oikeaoppista jatsia se ei ole. Odysseus ja For Children ovat jatsilevyjä, joille Koivistoinen on koonnut sen ajan kärkimuusikoita, mm. Pekka Sarmanto, Juhani Aaltonen ja Jukka Tolonen vilahtelevat soittajalistoissa. Ajattomuus ja tyylikäs musiikillinen vaihtelevuus kohtaavat levyillä saumattomasti. Musiikki soljuu eteenpäin vaivattomasti, kun kuuntelee toisen, tekee mieli kuunnella toinen heti perään. Ehkä selvimmin levyt erottaa toisistaan Tolosen kitara, jota kuullaan vain For Childrenillä. Muutenkin ko. levy on soolopitoisempi. Ei ole tarkoitus eritellä levyn kappaleita, mutta täytyy kyllä mainita avauskappale Five Blue Tone, jossa kuullaan epätavallisen hienosti kaiutettua Mike Koskisen trumpettia. -Tapani á 19,90 € (CD) |

