|
Kuukauden levyt:
Vuosi 2008
Vuosi 2007 |
KANSANTURVAMUSIIKKIKOMISSIO: Valkenee – koko tuotantoOululainen Kansanturvamusiikkikomissio perustettiin vuonna 1983, piti kovaa meteliä lyhyen hetken ja hajosi kolme vuotta myöhemmin. KTMK:n raunioista kasattiin myöhemmin eräs Radiopuhelimet-niminen orkesteri. Vaikka KTMK:n taivalta värittivätkin yhtyekemiaan liittyvät ongelmat, ehti KTMK levyttää EP:n, LP:n ja muutamia irtobiisejä. Nämä aikoja sitten loppuunmyydyt levytykset ovat nyt vihdoin uudelleenjulkaistu yhdessä paketissa. Pienimuotoisesta kulttuuriteosta voisi puhua. Edellisen kerran kuuntelin KTMK:ta useita vuosia sitten, suhisevalta ja moneen kertaan kopioidulta C-kasetilta. Kasetin toiselle puolelle oli kopioitu kaverini sanoja lainaten "muutamia lupaavia punk-bändejä", kuten CMX ja YUP. Nyt paljon myöhemmin Valkenee-kokoelmaa kuunnellessa tuli väistämättä hieman nostalginen olo. Ajan hammas ei ole nakertanut tätä tavaraa tippaakaan. Päinvastoin KTMK:n musiikki kuulostaa jopa tuoreelta tässä hajutonta ja mautonta taustamusiikkia tulvivassa nykyhetkessä. Pakko on myös kehua Dassumin Pentin tekemää uudelleenmasterointia, levyn äänimaailma on todella onnistunut. KTMK:n musiikissa on vahvasti läsnä sitä kieron hienoa rymistelyä joka lopulta jalostui huippuunsa Radiopuhelimien musiikissa. Parhaimmillaan bändi on lyhyissä ja nerokkaan yksinkertaisissa rypistyksissä, kuten levyn avaavalla Pääni -rallilla. Myönnettäköön että tämä yli 50 minuuttia kestävä ja 29 kappaletta sisältävä jööti on kertakuuntelulla melkoisen tuhti paketti. Suositellaan nautittavaksi pienissä erissä. -Tommi 14,90 € (CD) |

