Otsikko: Kuukauden levy

Sielun Veljet: Otteita Tuomari Nurmion laulukirjasta

Kuukauden levyt:

Vuosi 2012
Vuosi 2011
Vuosi 2010
Vuosi 2009

Vuosi 2008
  Tammikuu 2008
  Helmikuu 2008
  Maaliskuu 2008
  Huhtikuu 2008
  Toukokuu 2008
  Kesäkuu 2008
   Heinäkuu 2008
  Elokuu 2008
  Syyskuu 2008
  Lokakuu 2008
  Marraskuu 2008
  Joulukuu 2008

Vuosi 2007
Vuosi 2006
Vuosi 2005
Vuosi 2004
Vuosi 2003
Vuosi 2002
Vuosi 2001

SIELUN VELJET: Otteita Tuomari Nurmion laulukirjasta

Jos levy on äänitetty vuonna 1990 ja julkaistu 2007, niin kai sen voi vielä nostaa kuukauden levyksi kesällä 2008? Tai en tiiä voiko, mutta tässä se nyt silti on!

Sielun Veljet on ollut aina lähellä miun sydäntä. Valitettavasti en ikinä yhtyeen keikkaa päässyt todistamaan, mutta kaikki julkaistu materiaali on tullut kyllä koluttua huolella läpi. Siekkarit on ollut aina suora, aito ja rehellinen. Koskaan ei ole voinut tietää, mitä seuraava levy pitää sisällään. Mie oon kuitenkin sen verran nuori, että olen saanut koko tuotannon kerralla kuunteluun, ja näin ollen vain hämmästellyt ja ihaillut miten ainutlaatuinen yhtye on aikanaan ollut. Toki se on sitä edelleen! Vaikea olisi kuvitella jonkun tämän päivän suosikkiyhtyeen esittävän menestyslevynsä julkaisutilaisuudessa Punahilkka-näytelmän...

Mutta asiaan: Tuomari Nurmion musiikki on ollut osa Sielun Veljiä koko heidän uransa ajan. Jo debyyttilevyltä löytyy Nurmio-cover Huda Huda, ja onpa yhtye soittanut jopa kokonaisia keikkoja pelkästään Handen musiikkia. Tälle levylle taltioitu tunnelma on juuri sitä, mitä musiikki parhaimmillaan voi olla. Äänittäjän painettua punaista nappia, vuosien aikana lähes täydelliseksi hioutunut yhtye soittaa koko sydämestään rakastamaansa musiikkia. Ehdottomiksi helmiksi nostaisin Sielun Veljissä pääasiassa bassoa soittaneen Jouko Hohkon tulkitsemat kappaleet. Hohkon räkäinen ja punk-henkinen ääni tuo Nurmion teksteihin aivan uudenlaisen tunnelman. Kuuntele vaikkapa kappale Rion satamassa, niin tiedät mitä tarkoitan.

Suomen ehkäpä hienoimman rock-kitaristin Jukka Orman soitosta ei voi liikaa ylisanoja käyttää ja tämän levyn kohdalla ne jopa loppuisivat kesken. Mainitsenkin erikseen herran laulusuorituksen kappaleessa Kulkuri ja maamies, joka on myös yksi äänitteen tähtihetkiä.

Levyllä kuullaan neljätoista kappaletta maaliskuun -90 sessioista. Kokonaisuudessaan nauhalle tarttui tuolloin 17 Nurmio-klassikkoa, mutta valitettavasti kolme kappaletta on jouduttu jättämään pois alkuperäisten nauhojen tuohouduttua. Voi vaan kuvitella kuinka raastavan kaunis on ollut Sielun Veljien näkemys kappaleesta Kurjuuden kuningas...

-Matti Härkönen

Kirjoittaja on entinen Levy-Esko ja tuleva pullakuski.

9,90 € (CD)

Äänilevyjen erikoisliike Levy-Eskot - Kauppakatu 27, 80100 Joensuu, puh. (013) 228 292, 0400 960 910

Sitefactory Oy