GENTLE GIANT: Octopus

Shulmanin veljekset – Ray, Derek ja Philip – tekivät vuonna 1967 suurimman hittinsä. Orkesterin nimi oli vielä silloin Simon Dupree & the Big Sound ja biisi Kites. Tässä vaiheessa progressiivisesta musiikista ei vielä pahemmin puhuttu. Aivan kuten Pink Floyd oli psykedeliaa, niin oli myös Simon Dupree. Vuosikymmenen lopulla alkoi sitten varsinaisen progen voittokulku ja vuonna 1969 sai alkunsa Gentle Giant. 70-luvun puoliväliin mennessä bändi ehti tekemään seitsemän pitkäsoittoa, mielestäni kaikki progen parhaimmistoa.

1972 valmistunut Octopus on aina ollut oma suosikkini, eheä kokonaisuus jazzvaikutteineen, kulmikkaine rytmityksineen ja stemmalauluineen. Usein kuulee progea ymmärtämättömien ihmispolojen valittavan, että kappaleissa on liian pitkät, milloin rumpu-, milloin kitara- tai vaikka bassosoolot ja itse biisitkin kestävät loputtomiin. Kyllähän hyvin tehdyt kappaleet kestävät tällaiset rasitteet, mutta Octopusin kohdalla tätä vaaraa ei edes ole, biisit ovat passelin mittaisia, ilman turhia sooloiluja. Gentle Giantin yhteydessä vilahtaa usein myös termi hard rock, mutta itse en tästä levystä, muutamia riffejä lukuun ottamatta, näitä vaikutteita löydä. Jos joku vertailukohta pitäisi löytää, tulee mieleen Yes.

-Tapani

9,90 € (CD, Columbia), 14,90 € (CD, Repertoire digipak)