|
Kuukauden levyt:
Vuosi 2009
Vuosi 2008 |
TIN HAT TRIO: The Rodeo ErodedLöysin vahingossa meidän kaupan tuplahyllystä jokunen viikko sitten Tin Hatin levyn The Sad Machinery of Spring. "Bändin" nimi kuulosti hassulta ja kansi mukavalta, joten soittimeen vaan pyörimään. Kannatti. Olipa ihastuttavan omaperäinen levy. Kyselin Tapanilta, että mistähän se tällainen levy on meille osattu tilata. Hän oli tilannut joltain tarjouslistalta sen. Kaikkea se Tapani tietääkin. Levy ehti soimaan vaan tuokion, sillä kaupaksihan se siitä meni oitis. Tilattiin lisää. Tilattiin uudelleenkin lisää, kunnes niitä ei enää tarjouksesta saanut. Eikä muutenkaan, se oli tarjouksen syy, eli jakelusopimus päättynyt. Edelleenkään en tiedä Tin Hat Triosta oikeastaan mitään. Musiikistaan tiedän sen, että kuulostaa kovin omaperäiseltä ja kiinnostavalta. Ei tämä ole oikein kansanmusiikkia, vaikka siksi sen lokeroisinkin. Ei jatsiakaan, vaikka sinnekin kumartaa. Bluesia tästä ei oikeastaan löydy nimeksikään, mutta nostin sen kuitenkin esille. Country, bluegrass, folk ja elokuvasävelmät, siinä lisää mausteita soppaan. Avantgardea ja Tom Waitsin ystävät tykännevät. The Rodeo Eroded on ryhmän kolmas levy ja valikoitui kuukauden levyksemme siksi, että sitä sattui kaupaltamme löytymään ja mukavan edulliseen hintaan. Halvalla siis saa hyvää. Levyltä löytyy mielestäni hienoin kuulemistani Tin Hat Trion kappaleista, Willow Weep For Me. Tai cover-biisihän se on, mutta huikean hieno silti, eikä aivan puhki kaluttu kuitenkaan. Siinä vierailevana vokalistina on Willie Nelson. Laulu toimii minusta vain yhtenä instrumenttina raidalla, ja kappale on yksinkertaisesti niin järisyttävä, että pysähdyn sen kohdalla joka kerta. Niin rauhoittavaa ja jotenkin puhuttelevaa, vaikka en sanoja ole edes yrittänyt avata. Jos on levyn soitinarsenaali (kosolti erilaisia kielisoittimia, monenlaista puhallettavaa, lyötävää ja rutattavaa, sekä oikeita että leikki-) avara, on sitä myös musiikillinen tarjonta. Taustamusiikiksi tästä ei ole, mutta monenlaiseen henkilökohtaiseen seuraan. Lauletun ystäville tästä on myös hankalasti. Tässä kun tarinat usein kerrotaan vain instrumentein. Näitä ajoittain haikeitakin sävelpolkuja on kyllä mukava seurata. Joka kierrokselta ja kerrokselta löytyy aina jotain uutta matkaan. -Kimmo 9,90 € (CD) |

