|
Kuukauden levyt:
Vuosi 2009
Vuosi 2008 |
CIRCLE: Hollywood"Exciting new band from Finland!" julistaa Circlen uusin täyspitkä kannessaan. Mahtaako kyseessä olla porilainen huumori, sillä Hollywood on Circlen ties kuinka mones kymmenes studioalbumi. Uudet tuulet puhaltavat, kun vokaaleihin on Mika Rätön paikalle astunut Jesters of Destiny -yhtyeestä tuttu Bruce Duff, jonka laulua kuultiin jo pari vuotta sitten ilmestyneellä Earthworm-EP:llä. Kaksi Earthworm-sessioiden kappaletta löytyy myös tältä levyltä. Lieneekö tämä myös ensimmäinen Circle-levytys, jonka kansilehdykästä on mahdollista lukea kappaleiden sanoitukset? Se tuttu mutta vaikeasti määriteltävä Circle-soundi on Hollywoodilla edelleen vahvana läsnä. Tai ehkäpä soundin sijasta voisi puhua Circlen kyvystä välittää tunnelmia musiikkinsa kautta. Tällä kertaa kiidetään avoautolla Amerikan länsirannikon moottoriteitä ja vedetään meskaliinia autiomaassa. Tai ainakin tällaisia filminpätkiä Hollywoodin kuuntelu päähäni taikoi. Hollywood onnistuu olemaan Circle-asteikolla jopa yllättävän yhtenäinen kokonaisuus, vaikka kappaleiden kesken varianssia löytyy rutkasti. Mercy And Tuesday ja Spam Folder voisivat ilman Duffin vokaaleja löytyä joltain yhtyeen levytykseltä jo kymmenen vuoden takaa. Sacrifice taasen saa ihan minkä tahansa hevibändin häpeään esittelemällä miltä potkivariffisen kasarihevin pitäisi kuulostaa. Hard to Realize on Circlen näkemys räkäisestä räme-bluesista. Happo-osastolle lähdetään levyn päättävässä liki puolituntisessa kappalekaksikossa Madman ja Suddenly. Kuunnelkaapa millaiseen lentoon Madman lähtee siinä yhdeksän minuutin hujakoilla! Circlen uuvuttava levytystahti sai minut hetkeksi jättämään yhtyeen touhujen seuraamisen ja uusien julkaisujen ostamisen väliin. Sattuman kautta joululomalla käpäliini eksynyt Hollywood toimi, jos ei vallan uskonpalautuksena, niin ainakin muistutuksena siitä miten pätevää tavaraa Lehtisalon Jussi ja kumppanit edelleen maailmaan saattavat. -Tommi 19,90 € (CD) |

