Otsikko: Kuukauden levy

Martti Huuhaa Innanen: Himalajan panttilainaamon iltasoitto

Kuukauden levyt:

Vuosi 2012
Vuosi 2011
Vuosi 2010

Vuosi 2009
  Tammikuu 2009
  Helmikuu 2009
  Maaliskuu 2009
  Huhtikuu 2009
   Toukokuu 2009
  Kesäkuu 2009
  Heinäkuu 2009
  Elokuu 2009
  Syyskuu 2009
  Lokakuu 2009
  Marraskuu 2009
  Joulukuu 2009

Vuosi 2008
Vuosi 2007
Vuosi 2006
Vuosi 2005
Vuosi 2004
Vuosi 2003
Vuosi 2002
Vuosi 2001

MARTTI HUUHAA INNANEN: Himalajan panttilainaamon iltasoitto

Kaikki tuntevat varmaan kappaleet Elsa, kohtalon lapsi, Urjalan taikayö ja Gunnar vierasmaalainen, Innasen superhitit 60-luvulta, taiteilijan kulta-ajalta. Jo silloin Innanen erottui massasta ainakin sanoitustensa puolesta, jotka monimerkityksisyydessään saavat hymyn kuuntelijan suunpieliin. Nyt kuukauden levynä oleva tupla-cd sisältää musiikkia, pakinoita ja kuunnelmia 80-luvun parilta ensimmäiseltä vuodelta. 1980 ilmestynyt Kissantervaaja LP on kokonaisuudessaan paketissa. Ylitse muiden nousee mm. kappale Miesten tango, jonka tapahtumat sijoittuvat luonnollisesti lahden taakse Ruotsiin. Innasella on orkesterissaan mukana taitavia muusikoita, soittopuoli toimii kaikin puolin mallikkaasti. Loppulevy sisältää sekalaista materiaalia singleiltä ja kokoelmilta. Aivan lopussa on poikkitaiteellisia pakinoita asioista yleensä, mm. skeittilautailijat saavat kuulla kunniansa.

Toisella cd:llä on Innasen lähinnä kotonaan äänittämiä musiikkiesityksiä ja kuunnelmia, jotka alun perin on julkaistu ainoastaan kasetteina. Kotikutoisuus kuuluu asiaan, niin äänenlaadultaan kuin asenteeltaan.

Martti Huuhaa Innanen on mielestäni kirkkaasti lunastanut paikkansa kotimaisessa taidekentässä, sijoittuen musiikillisesti jonnekin M.A. Nummisen, Juha Vainion ja Jaakko Tepon joukkoon.

-Tapani

20,90 € (2-CD)

Äänilevyjen erikoisliike Levy-Eskot - Kauppakatu 27, 80100 Joensuu, puh. (013) 228 292, 0400 960 910

Sitefactory Oy