|
Kuukauden levyt:
Vuosi 2012
Vuosi 2009
Vuosi 2008 |
KINGSTON WALL: I, II ja IIIPäätin valita vuoden viimeiseksi kuukauden levyksi legendaarisen Kingston Wallin koko alkuperäisen tuotannon, raudankovan kolmikon vuosilta 92-94. Yhtyeen muodostivat basisti Jukka Jylli, kiraristi-laulaja Petri Walli ja nykyäänkin monessa mukana oleva rumpali Sami Kuoppamäki. Kokoonpanollaan he näyttivät toteen sen, että paras rockyhtyeen muoto on juuri trio, silloin kun kaikki palaset loksahtavat täydellisesti yhteen. Otin tähän käsittelyyn kaikki kolme levyä, koska ne musiikillisestikin muodostavat psykedeelisen progerockin jatkumon. Huippuunsa Kingston Wallin musiikki kehittyi toisella ja kolmannella levyllään, mutta omat ansionsa on myös debyytillä. Bändin kiistaton hahmo oli vahvasti Hendrixin hengessä kitaraansa soittanut Petri Walli. Varsinkin livekeikoilla kitara sai kyytiä ja keikka saattoi kestää kolmekin tuntia. Valitettavasti lahjakkaan muusikon ura katkesi vuonna 1995 tehtyyn itsemurhaan. Yhtyeen musiikki kuitenkin on elinvoimaista vielä tänäkin päivänä, levyt myyvät ja monet nyky-yhtyeet tunnustavat Kingston Wallin esikuvakseen. -Tapani à 9,90 € (CD) |

