MIKE PATTON: Mondo Cane

Jos olen oikein ymmärtänyt, Mondo Cane on Mike Pattonin kunnianosoitus italialaiselle musiikille. Mikäli näin on, komppaan Pattonia – ilman Ennio Morriconen musiikkia maailma olisi huomattavasti ankeampi. Italialaisia voinee ylistää myös eräästä hienoimmasta onnistumisesta muotoilun saralla, kolminkertainen eläköön-huuto peltikuorisille Vespoille. Paljon muuta hyvää en henkilökohtaisesti Italiasta keksikään, ellei sitä voi eduksi mainita, että se on aivan Euroopan toisella laidalla täältä katsoen.

Pattonin Mondo Cane -projektihan tuli meille kaikille tutuksi viimeistään 2008 Ilosaarirock-visiitistään (huomioikaa levyn kiitoslista). Siitä tunnepitoisesta hetkestä lähtien tätä levyä on odotettu ja ilmestymisestä huhuttu enemmän ja vähemmän siellä ja täällä. Kun levy nyt vihdoin on näpissä, on tunnekirjo monipuolinen. Kansien layout on erottuva, mutta ei ainakaan minusta kovin onnistunut musiikkia ajatellen. Ensikuuntelulla olin hieman hämmentynyt. Tässäkö tämä nyt oli, ja tätä sentään kärtettiin pari vuotta. Sitten hieman omien odotusten uudelleen arviointia ja lisää kuuntelua, niin onhan tämä aivan helvetin hyvä levy. Mikäli näin latteasti ilmaistaan. Kyllä iso on kaunista, niin orkesterin soinnissa kuin tulkinnassa. Tunnelma välittyy italiaa ymmärtämättömällekin ja voinhan ainakin kuvitella gansteritarinoita takaa-ajoineen, haikeaa rakkauden ylistystä ja elämän syrjäpolkuja. Pattonin tulkinta yltää äärilaidasta toiseen, kuiskaamisesta karjuntaan, pääpainon ollessa kuitenkin vuosikymmenten takaisen Italo-iskelmään sopivassa melodiaan antautumisessa. Vaikka Monco Canen pohjana onkin italo-iskelmä, niin kyllä näillä sovituksilla vältytään pahemmilta imelyyksiltä. Aika ajoin mieleeni tunkee California-levyn aikainen Mr. Bungle.

Onko tämä tosiaan äänitetty livenä? Eipä sitä juuri mistään tahmakorva erota. Oliko se Ilosaaren keikkakin näin huikea? Hitto, miehän ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Sen ymmärrän toki, että orkesteri soittaa niin kuin nuotteihin laitettu on, mutta kuinka Pattonille on annettu niin paljon enemmän kuin muille solisteille. Siis sekä the ääni että sen käyttö. Ja miten joku osaa laittaa nämä kaikki paukahdukset, kilahtelut, tuuttaukset ja ihan kaiken loputtoman määrän ihanuutta juuri tähän järjestykseen, siis joku muukin kuin Morricone. Vähänko mie taas hehkutan ja intoilen, mutta eihän miun tartte kuin ottaa vastaan ja heittäytyä kyytiin. Sehän nyt on helppoa kuin kaikki on jo valmiina. Ai että.

-Kimmo

à 17,90 € (CD)