|
Kuukauden levyt:
Vuosi 2010
Vuosi 2009 |
Espers: IIEspers ponnahti tietoisuuteeni viime talven aikana ilmestyneen kolmannen levynsä aiheuttaman huomion vuoksi. Levy kuulosti tuoreelta ja persoonalliselta, vahvasti 60-70-lukujen englantilaiseen folkpsykedeliaan kumartavalta musisoinnilta. Itse asiassa olin vakuuttunut, että yhtye tuleekin Englannista, mutta osataan sitä Amerikan Philadelphiassakin folkkia tehdä. Kiinnostuin yhtyeestä sen verran, että kuunteluun piti saada vanhempaakin tuotantoa. Ja pannahinen, edellinen, vuonna 2006 ilmestynyt II kuulosti vähintään uusimman veroiselta. Levyn aloittaa pakahduttavan kaunis Dead Queen, kappaletta kuunnellessa meinaa isompikin mies pillahtaa itkuun. Espersin vahvuutena läpi koko levyn on juuri kauniiden melodioiden yhdistäminen hyvin tehtyihin kappaleisiin sekä akustisen ja säröisemmän sähköisen soiton yhdistäminen, jolloin tuloksena on kuuntelua kestävä lopputulos. Jotain samaa voisi löytää esim. Kuusumun Profeetan ensimmäiseltä levyltä. -Tapani à 10,90 € (CD) |

